Silkkaa säihkettä Saimaalla
Holiday Club Saimaan avajaisviikonloppu on täynnä tapahtumia

Pohjoismaiden suurin vapaa-ajankeskus Holiday Club Saimaa juhlii avajaisiaan 11.–13.11.2011. Juhlaviikonloppu alkaa perjantain kutsuvierastilaisuudella ja jatkuu yleisölle tarkoitetulla Holiday Club Arenan konsertilla. Lauantain tarjonnassa on upean, Suomen eturivin artistien tähdittämän konsertin lisäksi Anna Abreun ikärajaton keikka. Sunnuntaina, 13.11., Saimaalla vietetään avointen ovien päivää, jolloin tarjolla on muun muassa isänpäiväkahvit, talokierroksia sekä erilaisia, tarjoushintaisia aktiviteetteja.
Perjantaina kutsuvierasgaala ja upea avajaisshow
Perjantain juhlallisuudet alkavat kutsuvierastilaisuudella, minkä jälkeen ovet avautuvat illan huikeaa showta varten. Avajaisshow tuo Holiday Club Arenan estradille fantasiamaailman, joka tekee kunniaa keskuksen huvipuisto- ja sirkusmaailmaan sijoittuvalle teemalle. Illan artisteina nähdään muun muassa Pepe Willberg, Paula Koivuniemi, Eppu Normaali ja Osmos Cosmos.
Liput Lippupalvelusta (45 €) tai ovelta (50 €). Ikäraja 20 vuotta.
Lauantaina kaksi konserttia
Nuorisoa muistetaan lauantaina ikärajattomalla iltapäiväkonsertilla, jonka tähtenä nähdään Anna Abreu. Lisäksi lavalle nousee liuta paikallisia nuorisobändejä kuten Paper Telephone ja Jellyfish Airbag. Konsertti Holiday Club Arenalla 12.11. klo 14–17. Liput 10 €, alle kouluikäiset 5 €.
Lauantai-ilta jatkuu Arenalla viikonlopun toisella pääkonsertilla klo 20.30. Lavalle nousevat tuolloin Anna Abreu, Katri Helena, Popeda ja Osmo’s Cosmos. Liput Lippupalvelusta (45 €) tai ovelta (50 €). Ikäraja 20 vuotta.
Avoimet ovet sunnuntaina
Sunnuntaina klo 13–18 Holiday Club Saimaalla vietetään avointen ovien päivää ja juhlitaan isänpäivää. Lounasta voi nauttia useissa eri ravintoloissa ja Holiday Club tarjoaa kaikille juhlijoille isänpäiväkahvit Holiday Club Arenalla. Alueen asukkaat ovat tervetulleita tutustumaan keskukseen opastettujen talokierrosten myötä. Päivän aikana on mahdollisuus nauttia myös erilaisista aktiviteeteista, kuten esimerkiksi kylpylästä ja keilauksesta, tarjoushintaan.
Saimaa on Suomen matkailun uusi huippukohde
Holiday Club Saimaalla wellness-ajattelu ja elämyksellisyys kiteytyvät muotoon, jonka kaltaista ei Suomessa ennen ole nähty. Kolme profiililtaan erilaista hotellia, Villas-huoneistot, elämyskylpylä, jääareena ja alueen ravintolat muodostavat kiehtovan kokonaisuuden joka puhuttelee niin kotimaisia kuin kansainvälisiäkin vieraita. Alueelle nousee lisäksi loma-asuntoja sekä 18-reikäinen, pay&play -periaatteella toimiva golfkenttä. Holiday Club Saimaa -kylpylähotellihanke on alansa suurin Pohjoismaiden tasolla ja sillä on mittava merkitys Etelä-Karjalan talousalueelle.
Holiday Club Saimaa -kylpylähotellihanke on alansa suurin Pohjoismaiden tasolla ja sillä on mittava merkitys Etelä-Karjalan talousalueelle. Kylpylähotellin rakentaminen merkitsee 300 henkilötyövuotta ja se tulee työllistämään 250 henkilöä pysyvästi. Suunnitelmien mukaan alueelle tulee 8 000 vuodepaikkaa vuoteen 2020 mennessä. Siihen mennessä alueelle on investoitu noin 200 miljoonaa euroa. Alueen läheisyydessä asuu yhteensä 10 miljoonaa ihmistä, sillä muutaman tunnin etäisyydellä ovat sekä Suomen että Venäjän ja Baltian suurkaupungit. Perheiden lisäksi kohde on suunniteltu niin kotimaisille kuin kansainvälisille kokousmatkailijoille.
Holiday Club Resorts Oy on Euroopan johtava viikko-osakeyritys ja merkittävä vapaa-ajan asumisen ja matkailun toimija. Yrityksen omistajia ovat yhtiön toimiva johto, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, Suomen Teollisuussijoitus Oy ja ryhmä suomalaisia yksityissijoittajia. Holiday Club Resorts Oy:llä on 32 lomakohdetta ja 1300 loma-asuntoa. Kohteista seitsemässä on loma-asuntojen lisäksi myös kylpylähotelli. Kolme kohdetta – Ruotsin Åre sekä Espanjan Calahonda ja Gran Canaria – sijaitsee Suomen ulkopuolella. Lappeenrannan Rauhaan rakennetun Holiday Club Saimaan lisäksi Holiday Club on hankkinut vastikään kylpylähotellin Ylläkseltä. Holiday Club Ylläs Saaga aloittaa toimintansa 1.12.2011. Tilikaudella 2010–11 konsernin liikevaihto oli 93,5 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa oli noin 800 henkilöä.
Ti 25.10.2011




