Rosso Katinkultaan
Rosso paistaa Vuokatin mehevimmät pizzat
Katinkullan Rosso avasi ovensa perjantaina 25. päivänä klo 17.00. Kauan odotettu uudistus Katinkullassa on totta. Asiakaspalaute on yllättänyt positiivisesti ensi metreillä Katinkullan Rosson väen.
” Listan monipuolisuutta ja ruokien makua on kehuttu iloisille Rosson tarjoilijoille koko viikonlopun ” sanoo ravintolapäällikkö Mika Kärkkäinen Katinkullan Rossosta.
Rosso on Suomen suurin ravintolaketju, joka tunnetaan välittömästä ilmapiiristä ja monipuolisesta ruokalistasta. Rosso-ravintolat ovat yhdistäneet suomalaista ja italialaista keittiötä jo lähes kolmenkymmenen vuoden ajan. Tuloksena on syntynyt ainutlaatuinen ja rohkea yhdistelmä eteläisen ja pohjoisen Euroopan parasta keittiötä. Ensimmäinen Rosso avattiin vuonna 1978 ja tällä hetkellä Rosso-ravintoloita on Suomessa jo 42 ja yksi Tallinnassa.
Ruokalistalla on laaja valikoima rapeapohjaisia pizzoja, meheviä pastoja ja maukkaita annoksia grillistä hyviä ruokaviinejä unohtamatta. Pizza on ollut kautta aikojen Rosson kärkituote. Oman maun mukaan lautaselle voi valita ohutpohjaisen OriginalePizzan, amerikkalaistyylisen PannuPizzan tai rukiista valmistetun Ruispizzan.
Lapset ja lapsiperheet ovat Rosson toiminnassa erityisasemassa. Perheen pienimmille on oma laaja ja monipuolinen ruokalista ja lapset ovat erityishuomioinnin kohteena ravintolakäynnillä. Rossosta löytyy myös lasten leikkipaikka, syöttötuoleja ja hoitopöytä.
Tervetuloa koko perheen Rossoon!
Katinkullan ROSSO
Puh 08 669 7374
Avoinna su-to 11-23,
pe-la 11-24
Lisätiedot:
Ravintolapäällikkö
Mika Kärkkäinen
Holiday Club Katinkulta
gsm 050 597 3889
Riikka Ahtiainen
ketjupäällikkö, Rosso
SOK Ässäravintolat
GSM 050 388 3858
www.rosso.fi
Rosso on italialaishenkinen koko perheen ravintola. Ensimmäinen Rosso avattiin jo vuonna 1978. Rosso on S-ryhmän ja koko Suomen suurin ravintolaketju. Suomessa ravintoloita on 42 ja yksi Tallinnassa. Toukokuussa 2007 ketju on kasvanut kasvaa kahdella yksiköllä Kempeleelle ja Vuokattiin. Kesäkuussa 2007 ketju kasvaa Mäntsälän yksiköllä. Rosso-ketju työllistää noin 680 henkilöä. Rosso on Joulupukin virallinen ravintola.
Ma 28.05.2007




